Kautta aikojen on kouluopetuksessa käytetty opettajajohtoista opetusmetodia eli oppilaat istuvat luokassa ja opettaja opettaa luokan edessä. Oikeastaan vasta tällä vuosisadalla on siirrytty eri oppiaineissa entistä oppilaskeskeisempään opetus- ja oppimismuotoon. Oppilaskeskeisen opiskelun tavoitteena on motivoida ja innostaa opiskelijoita ja tarjota jokaiselle opiskelijalle hänen omien valmiuksiensa ja voimavarojensa mukaista opetusta ja opiskelua.

Toki opettajakeskeisessä tuntiopetuksessakin voi olla erilaisia ryhmätöitä tai muita tehtäviä, joita oppilaat saavat joidenkin tuntien aikana tehdä, mutta oppilaskeskeisyydessä tätä painotetaan vielä enemmän. Opettaja voi esimerkiksi tunnin alussa antaa ohjeistuksen tunnin tehtäviin tai jakaa ohjeistuksen etänä opiskeleville oppilaille, ja tämän jälkeen oppilaat saavat tehdä töitä itsenäisesti ja omien taitojensa mukaisesti joko luokassa tai jossain muussa itselle mieluisassa paikassa. Apua tarvitsevat oppilaat voivat jäädä opettajan autettaviksi. Tällöin esimerkiksi peruskieliopin kertaaminen jonkun oppilaan pyynnöstä ei vie aikaa sellaiselta opiskelijalta, jolla kielioppi on jo hallussa, ja hän saa käyttää ajan esimerkiksi tehtävien tekemiseen.

Eikö tällainen oppilaskeskeisyys ja se, että tunnilta saa lähteä tekemään itsenäisesti töitä, sitten vähennä opettajan merkitystä? Oppilaskeskeisyys vapauttaa opettajan niiden käytettäväksi, jotka apua todella tarvitsevat eli opettajan merkitys henkilökohtaisena opettajana kasvaa. Toki riskinä on se, että oppilaat eivät jää pyytämään apua, vaikka sitä todella tarvitsisivat, mutta opettaja kyllä näkee sitten esimerkiksi oppilaiden oppimispäiväkirjoista ja palautetuisa töistä, kuka apua tarvitsee ja kuka ei. Jos työvälineet ovat sopivat ja opettaja pystyy seuraamaan oppilaiden opiskelua, oppilaskeskeisyys toimii ja opettajan merkitys säilyy.

Sähköiseen opiskeluun oppilaskeskeisyys sopii todella hyvin, mikäli käytössä on kattavat ja monipuoliset työvälineet. Oppilas pystyy lukemaan sähköisestä kirjasta esimerkiksi kielioppia omien tarpeidensa mukaisesti ja tehdä sitten tehtäviä. Samanaikaisesti käytössä on erilaisia sovelluksia ja oppimisalustoja -ja kaikki yhdellä laitteella.

Itse olen opiskellut nyt Lohjan Yhteislyseon lukiossa kaikki kolme vuotta äidinkieltä sähköisesti. Nämä äidinkielen kurssit kurssit ovat olleet hyvin oppilaskeskeisiä. Lukiota aloittaessani olin hieman skeptinen sähköistä oppikirjaa ja muutenkin sähköistä opiskelua kohtaan, sillä olin aina ennen käyttänyt opiskelussa perinteisiä paperisia kirjoja ja ne ovat toimineet minulla hyvin. Ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä äidinkielen opiskelu on onnistunut aivan yhtä hyvin sähköisellä kirjalla kuin paperisellakin. Yksi hyvä pointti on se, että kaikki sähköiset oppimisvälineet ovat yhdellä laitteella ja tällöin esimerkiksi kantaminen helpottuu. Olen kursseilla pitänyt myös siitä, että olemme saaneet lähteä tekemään töitämme vaikka käytävälle tai kirjastoon oppitunnin ajaksi. Tämä on hyvä ja toimiva ratkaisu, sillä itselle mieluisassa ja omalle keskittymiselle parhaassa paikassa myös opiskelu onnistuu paremmin. Käyttämämme sähköinen kirja on myös melko selkeä ja kompakti ja sitä on helppo käyttää. Tehtävämme palautamme palautuskansioihin ja tunnin aikana tekemämme tehtävät kirjaamme oppimispäiväkirjaan. Kun kaikkien oppilaiden työt ovat samassa paikassa ja jokainen pitää yllä omaa oppimispäiväkirjaa, opettaja pystyy helposti kontrolloimaan oppilaiden opiskelun sujumista ja pysyy ajan tasalla siitä, mitä oppilaat tekevät tuntien aikana, vaikka eivät olekaan paikalla luokassa. Lisäksi säästytään suurelta paperimäärältä.

Oppilaskeskeisyys ja sähköinen opiskelumuoto ovat nykyaikaa. En väitä, ettenkö itse näe paperista kirjaa parempana vaihtoehtona reaaliaineissa, mutta äidinkielessä tai muissa kielissä sähköinen oppimisväline on toiminut erityisen hyvin. Se, että kursseilla on saanut tehdä rauhassa tehtäviä ja on saanut opettajalta apua silloin kun tarvitsee, on toiminut hyvin, ja opiskelu on ollut myös tietyllä tavalla rennompaa. Kun koko muun päivän istuu oppitunneilla luokissa ja seuraa opettajien opetusta, on kiva mennä vaihteeksi sellaiselle tunnille, jonka ajan voi vaikka istua sohvalla ja juoda kupin kuumaa samalla kun tekee töitä. Ja onhan sähköinen opiskelu on egologisesti kannattavaa! Olen iloinen, että lukion alussa päädyin opiskelemaan sähköistä ja oppilaskeskeistä äidinkieltä.

Ylioppilaskirjoitusten ja opiskelujen sähköistyminen on luultavasti näkyvin, mutta ei suinkaan ainoa osa sitä murrosta, johon me 2010-luvun opiskelijat olemme joutuneet. Yhä useammin asetetaan vastakkain opettajajohtoinen ja opiskelijalähtöinen opiskelutapa. Opiskelijalähtöiseen opiskeluun liittyy kiinteänä osana itsenäisyys, sillä opettaja ei ehdi suuressa luokassa ohjaamaan samanaikaisesti montaa opiskelijaa henkilökohtaisesti.

Jos minulta abiturienttina kysytään, opiskelijalähtöisen opiskelun hyötyjä ja haittoja on pohdittu asiantuntijoiden näkökulmasta mielestäni kylliksi. Varsinaisia ratkaisuja tehdessä on otettava huomioon myös opiskelijoiden omat mielipiteet ja oppimistulokset, jotka selviävät seuraamalla opiskelijoita ja tilastoja pidemmällä aikavälillä. Ongelma murroksen alkuvaiheessa on se, että muutos on tapahtunut nopeasti. Pidemmän aikavälin tuloksia ei vielä ole. Opettajilta ja päättäjiltä kysytäänkin nyt rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, koskeehan koulunkäynti jokaista maamme lasta ja nuorta.

Itselleni sopii opiskelijalähtöinen opiskelutapa. Kenelle se ei sopisi? Kun opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan omat heikkoudet ja vahvuudet, tulos on tuskin kovin huono. Omien vahvuuksien ja heikkouksien kehittäminen omilla ehdoilla tuo vapautta ja lisää motivaatiota, kun aikaa ei kulu jo osattujen asioiden opiskeluun tai muiden odotteluun. Vastaavasti hitaampien opiskelijoiden stressi vähenee, kun voi edetä omaa tahtia, eikä tarvitse pyristellä muiden perässä.

Se, että työskentely muuttuu entistä itsenäisemmäksi, vaatii luottamusta opettajan ja opiskelijan välillä sekä opiskelijalta itsekuria ja tavoitteellisuutta. Myös kriittisyys omia töitä kohtaan ja halu kehittyä ovat tärkeitä ominaisuuksia, joita itsenäinen opiskelija tarvitsee. Opiskelijan näkökulmasta voin sanoa, että tämä onkin itsenäisen ja opiskelijalähtöisen opiskelun kompastuskivi. Jos opiskelija ei pysty ottamaan vastuuta omasta opiskeluistaan, itsenäisistä oppitunneista koituu varsinainen porsaanreikä. Opiskelematta jättäminen voi vaikuttaa helpolta ja harmittomalta, mutta kostautuu myöhemmin, todennäköisesti ylioppilaskirjoituksissa.

Opiskelijalähtöinen ja tavallista itsenäisempi opiskelu taitaakin toimia silloin, kun opiskelijat niin itse haluavat. Ja opiskelijat haluavat. Erilaisten kyselyjen mukaan lähes kaikki opiskelijat kokivat lisääntyneet vapauden motivoivaksi ja hyödylliseksi. Jotkut oppilaat myönsivät toki tarvitsevat enemmän ohjausta, mutta usein itsenäisempää työskentelyä painottavilla kursseilla opettajalla on myös enemmän aikaa neuvoa. Eikä itsenäisempi opiskelu täysin itsenäistä ole, vaan ohjeita, opastusta ja opetusta saa aina tarvittaessa.

Minulla on kokemusta sekä oppilasjohtoisesta opiskelusta että itsenäisemmiltä, opiskelijalähtöisiltä kursseilta. Nautin itsenäisyyden tuomasta vapaudesta ja siitä, että saan itse määrätä oman tahtini opettajan johdolla. Kuvittelen itseni mielelläni retkeilijäksi tiedon maailmassa, joka hakee aktiivisesti tietoa ja oppii juuri niitä asioita, joista on itse kiinnostunut, vaikkakin toki opettajan antamaan aiheeseen liittyen. Opettajajohtoiset oppitunnit puuduttavat joskus passiivisuudellaan, vaikka sielläkin olen paljon oppinut ja kehittynyt paljon.

Koska on paljon eri tapoja oppia, on kysyttävä, voiko opiskelijalähtöinen ja itsenäinen opiskelu antaa jotain sellaista, mitä opettajajohtoinen opiskelu ei voi tarjota. Kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin on katsottava pidemmälle. Valmentaako koulu meidät vain kuuntelemaan passiivisesti ja odottamaan, että joku kertoo, mitä pitää tehdä? Haluaisin kuvailla itseäni tekijäksi, en kuuntelijaksi. Haluan olla myös tulevaisuudessa tekijä. Uskon, että siihen koulun tulisi meidät valmentaa. Uskon, että siihen itsenäisyys ja opiskelijalähtöisyys antavat meille eväät.

Bonus tehtävä (vaihtoehtoinen tehtävä)
Äidinkielen opetusformatti. Miten uusi sähköinen opetus formaatti on vaikuttanut äidinkielen opiskeluun? Kerron omista kokemuksista, kun olen pioneeri omalta osin, niin päätin tuoda omia ajatuksia tästä aiheesta.

Kirjoituksen rakenne

1. Aloitus
2. miksi äidinkieli ei innosta ja tuntuu hieman inhottavalta aineelta
3. toinenlainen opetustyyli
4. tietoteknisten laitteiden tuomat mahdollisuudet ja tehokkuus
5. valmistaa oikeeseen maailmaan
6. lopetus ja pari sanaa menneestä

Usein sitä nähdään, että vanha metodi on hyvä, koska omien henkilökohtaisten kokemusten perusteella on saanut kokea juuri vanhan metodin eikä enää ole kiinnostunut soveltumaan tai oppimaan uutta.

Samankaltaista "peikkoa" voidaan huomata, kun puhutaan äidinkielestä ja sen stereotyyppisestä tylsästä kuvasta. Ongelmana tässä piilee se, että mikään tästä ei pohjaudu kivenkylmään faktaan, vaan kaikki näistä analyyseistä on vain tunnepohjaisia väitteitä. 

Äidinkielen yllä oleva stigma on ehkä suurin vaikuttava syy, miksi äidinkieli ei useasti innosta varsinkaan poikia opiskelemaan ja kirjoittamaan. Tytöillä on hieman erilainen suhtautuminen aiheeseen, mutta kontrastia usein luovat pojat ,kun aletaan vertailemana kouluarvosanoja.

Senpä takia sähköinen äidinkieli, jossa käytetään tietokoneita, kynän ja paperin sijasta, on helpottanut oppilaiden suhtautumista äidinkieleen. Tämä saattaa riippua siitä, että tietokoneet nähdään kovin henkilökohtaisiksi laitteiksi ja sen luoma vaikutus luo toisenlaisen psyykkeen, kun on edes jotain tuttua auttamassa näissä tehtävissä.

Toki henkilöt, jotka ovat jo valmiiksi hyviä kirjoittamaan, tuottavat samanlaatuisia tuloksia myös sähköisesti, mutta enemmän tämä auttaa heikompiosaisia, koska tekstinprosessointi on helpompaa tietokoneella kuin se että kirjoittaisi paperille. Sen sijaan, että tarvitsisi jatkuvasti kumia ottaa käteen, sähköisesti ei tarvitse tehdä muuta kuin painaa yhtä nappulaa. 

Opettajakeskeisessä opetuksessa oppilaskeskeiseen opetukseen on sinältään parempi. Opettaja antaa tehtävän oppilaalle, ja oppilas tekee tehtävän virheineen ja palauttaa tehtävänsä opettajalle. Opettaja huomaa virheet ja kertoo niistä oppilaalle, mihin ottaa seuraavaksi huomiota ja prosessi toistuu. Samoin periaattein voitaisiin ajatella ohjelmiston kehittämistä, jossa yksi luo jotain ja muut ovat antamassa ehdotuksia ja rakentavaa kritiikkiä ohjelmiston teknisistä ongelmista tai virheistä. Jos ohjelmisto on saatavilla ilmaiseksi, niin sen käyttäjämäärä samoin nousee ja sitä enemmän sitä käytetään, sen kovemmalle koetukselle se joutuu, ja sitä enemmän on ihmisiä antamassa palautetta siitä. Tämä idean soveltaminen on siitä hyvä, koska se tuo monien muiden mielipiteitä aiheeseen eikä pelkästään opettajan ja voi olla myös mahdollisuus siitä, että oppilaat huomaavatkin jotain sellaista, jota opettaja ei alun perin huomannut. Ryhmäpalautuskansiot ovat siitä hyviä, että ne mahdollistavat tämän, mutta mielestäni suomalaiset vaikuttavat olevan liian ujoja antaakseen toisilleen palautetta, tai sitten he eivät ehkä osaa antaa sellaista palautetta, josta tekstin kirjoittaja hyötyisi. Voisiko siis olla parempi, että oppilaat antavat palautetta toisten teksteistä ja sitten vielä opettaja arvioi oppilaiden antaman palautteen? 

Äidinkielen opetuksen muuntaminen joustavammaksi tuo lupaavaa näkemystä. Kyseessä on sähköiseen formaattiin muuntuvat opetustapa, niin paikalla ja ajalla ei enää ole suurta merkitystä, kun informaatio kulkee internetissä kirjaimellisesti valonnopeudella. Ainoastaan, mitä tarvitsisi tehdä, on asettaa minimivaatimukset ja selkeä tavoite, niin silloin yksinäiset kirjoittajanerot voivat tehdä työnsä kaiken huomaamatta ja palauttamalla tekstejään palautuskansioihin huippunopeuksilla. Se on siitä hyvä, että silloin oppilas voi itse suunnitella, milloin tekee annetut tehtävänsä, jos kyseisellä oppilaalla on paljon muita aineita, jotka vaativat hetkellisesti enemmän huomiota.

Omien kokemusten perustella, pidän enemmän äidinkielestä, koska voin kirjoittaa äidinkielen tehtäviä missä tahansa, koska kirjoitan suurimman teksteistäni tietokoneella. Se on mielestäni tehokkaampaa kirjoittaa koneella, koska sen digitaalisesta formaatista voidaan ottaa monenlaisia hyötyjä irti. Esimerkiksi se voidaan lähettää suoraan opettajalla, kun olen saanut sen valmiiksi, tehdä muokkauksia aivan milloin vain ja millä tahansa laitteella, ja teksti voidaan myös printtaa,  jolloin voin jakaa ystävälleni tekstini arvioitavaksi, jos heillä ei sattuisi olemaan tietokonetta mukanaan. Samoin tietokoneen kehittynyt tekstinprosessointi luo mahdollisuuksia tulevaisuutta varten, koska se on paljon tehokaampaa tehdä yhteistyötä internetin välityksellä, kun luodaan ryhmätyötä.

Toki sähköisessä opetuksessa on olemassa vielä kehitettävää, mutta sentään siinä on jotain kehitettävää, kun taas paperi ja kynä konseptin kehittämismahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut. Varsin mielenkiintoista on ylioppilaskokeen muuttaminen sähköiseksi, kuten aineissa fysiikka, kemia ja matematiikka, mutta muuten sen on ymmärrettävä päätös kuten äidinkielen, reaaliaineiden kohdalla kuten historia ja kielten. 

Paperille on perinteisesti kirjoitettu kaikki tärkeä teksti, mutta kehittyvässä yhteiskunnassa digitalisaation seurauksena paperin käyttö vähenee. Virastoissa on muutettu jo arkistot sähköiseen muotoon, sillä se vie vähemmän fyysistä tilaa ja haluttu tieto on nopeammin saatavilla. Toki teknologialla on aina yksi suuri kompastuskivi: se saattaa pettää, useammin kuin vanhan ajan paperi. Moni vastustaa tärkeiden tietojen siirtämistä sähköiseen muotoon johtuen useista syistä, mutta loppupeleissä se on vain kätevämpää. Kuinka suurta osaa teknologia sitten näyttelee perinteisessä opiskelussa

Itse olen käynyt suurimman osan lukion äidinkielen kursseista sähköisenä ja siinä on, tottakai, hyvät ja huonot puolensa. Loppujen lopuksi kuitenkin olen sitä mieltä, että digitaalinen opiskelu on kätevämpää, tehokkaampaa ja vähemmän aikaa vievää, kuin perinteinen luokassa istuminen. Suurin etu sähköisellä opiskelulla perinteiseen verrattuna on se, että se ei ole riippuvainen paikasta. Toki tunnit pidetään luokassa, mutta esimerkiksi kotona kipeänä olevat tai muusta henkilökohtaisesta syystä tunnilta poissa olevat voivat silti osallistua oppitunnille ja tehdä tunnin tehtäviä siinä missä muutkin.

Kunhan vain palauttavat tehtävät palautuskansioon ja kirjaavat oppimispäiväkirjaansa, mitä on tullut tehtyä. Tästä voikin siirtyä erityisesti opettajaa helpottavaan aiheeseen; oppimispäiväkirjaan. Oppimispäiväkirjojen avulla opettaja voi helposti tarkistaa, että kaikki kurssille osallistujat tekevät töitä tunneilla, eivätkä vain selaile internetiä. Ongelmana toki oppimispäiväkirjoissa on se, että sitä tulee harvoin päivitettyä. Toki sitten kun sitä muistaa täytellä, tulee kirjoitettua viimeisen viikon aikana oppitunneilla tehdyt asiat. Muistan itse, kuinka ensimmäisen sähköisen äidinkielen kurssin aikana unohdin päivittää oppimispäiväkirjaani, kuten monet muutkin kyseisellä kurssilla olleet, ja lopulta täytimme oppimispäiväkirjamme juuri ennen palautekeskustelujen alkua. Toki tämäkin ongelma on täysin riippuvainen opiskelijasta. Tunnollinen opiskelija tottakai täyttää oppimispäiväkirjaa jokaisen oppitunnin jälkeen, ja laiskempikin opiskelija oppii tavoille kurssien edetessä. Ei välttämättä ensimmäisen tai vielä toisenkaan kurssin aikana, mutta aivan viimeistään jo kolmannella sähköisellä kurssilla

Sähköisen opetuksen suurimpana kompastuskivenä on yleisesti ottaen opiskelija itse. Liian moni lukiolainen pyrkii menemään sieltä, missä aita on matalin, ja esimerkiksi luettuani artikkelin Grammar on Demand, mieleeni tuli heti ensimmäisenä seuraava. Tottakai jokaisen opiskelijan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman tekeminen on mahtava asia, mutta pelkään, että se palvelee juuri näiden “laiskempien” opiskelijoiden tavoitteita. Tämän takia ehdottaisinkin opettajille tämän oppimissuunnitelman tekemisen käsikädessä opiskelijan kanssa, erityisesti huonommin suoriutuvien yksilöiden kanssa, jotta paras mahdollinen oppiminen kurssilla voitaisiin saavuttaa. Jokaiselle opiskelijalle yksityiskohtaisesti laadittu etenemisnopeus on opetusta mullistava idea, mutta toteutus tulee todennäköisesti olemaan enemmän aikaa vievää ja haastavampaa, kuin mitä uskoisi. Kärsivällisyyttä vaaditaan.

Itse olen kokenut sähköisillä äidinkielen tunneilla suurimman ongelman olleen yleinen epävarmuus opiskelijoiden keskuudessa. Kaikki tehtävät on netissä, ja opettaja kertoo tunnin alussa lyhyesti, mitä tehdään. Joissain tapauksissa tämä “lyhyesti” selittäminen on ollut ongelmana. Opiskelijat eivät ole ymmärtäneet, mikä tunnin tehtävän ideana on, miten sitä tulisi toteuttaa, ja ääritapauksissa tehtävä on jätetty tekemättä, kun ei ole “uskallettu” ottaa riskiä tehdä tehtävää niin kuin sen on itse ymmärtänyt. Tästä seurauksena opettaja on joutunut selittämään useaan otteeseen opiskelijoille tehtävän idean rautalangasta vääntäen. Tosin ehkä tulevaisuudessa, kun useampi oppiaine on sähköistetty, opiskelijat ovat jo tottuneet ottamaan enemmän vastuuta tehtävistä.

Henkilökohtaisesti olen aina ollut sähköisiä ylioppilaskirjoituksia vastaan. Syyt ovat olleet minulle selkeät: kirjoitusvirheitä tulee enemmän, tekstiin ei pääse yhtä hyvin “sisälle”, kun se on tietokoneen näytöllä, verrattuna siihen että se olisi paperilla nenän edessä, ja oikeinkirjoitus ja sanavalinnat jäävät usein heikoksi. Osallistuttuani historian sähköiseen ylioppilaskirjoitukseen, mielipiteeni sähköisiä ylioppilaskirjoituksia kohtaan heltyi. Toki kuten tuossa aiemmin mainitsin, tein paljon kirjoitusvirheitä, jotka johtuivat usein näppäilyvirheestä, enkä kokenut päässeeni tekstiin sisälle yhtä hyvin kuin paperille kirjoitettuna, oli siitä huolimatta sähköisessä muodossa kirjoittamisessa myös paljon hyviä puolia. Tehtäväpaperia ei tarvinnut kokoajan käännellä, tehtävät ja aineistot sai kätevästi aseteltua näytölle vierekkäin, tekstiä oli paljon mukavampi kirjoittaa, “kumitus” kävi helposti, eli käytännössä aiheesta pystyi kirjoittamaan kaiken tietämänsä ja pyyhkiä vain turhat ja huonot ideat jälkeenpäin, ja jos huomasi tekstin alusta puuttuneen jotain, siihen oli paljon helpompi lisätä kirjoitusta, kuin perinteisesti paperia käytettäessä. Vaikka opiskelun sähköistämisessä on vielä pitkä matka, on suunta mielestäni oikea. Ongelmia tulee olemaan aina, opiskelutavasta riippumatta. Tuleekin valita kaikista “huonoista” oppimistavoista se paras.