Kielenhuoltoa käänteisesti

Johdanto

Tässä artikkelissa käsitellään lukion kielenhuollon kurssin arviointia ja pedagogisia käytänteitä. Alkuun lähdetään määrittelyllä erilaisista arviointimenetelmistä ja pedagogisista lähtökohdista, joita hieman taustoitetaan.

Myös käänteisyyttä ja formatiivista arviointia sivutaan sekä opettajan että oppijan kannalta.

Lopuksi on muutamia havainnollisia kuvakaappauksia oppilaiden palautteista ja kurssilla käytetystä e-Oppikirjasta.

Arviointia ja taustoja

Oma oppimiskäsitykseni perustuu pitkälti heutagogiaan ja siihen voi tutustua sivulla, jossa aihetta on määritelty ja havainnollistettu erilaisin esimerkein ja kurssikäytäntein. Lyhyesti todettakoon, että perusajatuksena on, että oppija toimii oman oppimisensa subjektina, määrää tavoitteensa ja opiskelee yksilöllisesti mutta vuorovaikutteisesti. Opettajan rooli muuttuu tiedon välittäjästä enemmänkin oppimisprosessin ohjaajaksi ja kanssaoppijaksi (leadlearner).

Miten osasit suunnitella omaa oppimista?

Suunnittelin, että teen niitä tehtäviä, mitkä ovat minulle hyödyllisiä. Tein siis tehtäviä niistä aiheista, jotka olivat minulle vaikeampia. Onnistuin toteuttamaan suunnitelmani.

Samalla tavoin käänteisessä oppimisessa sitä oppimisprosessia tarkastellaan oppijan edellytysten ja omien tavoitteiden kannalta. Perinteinen opettajajohtoinen oppiminen perustuu pitkälti siihen, että edetään opettajan käskyttämänä, ja tehtäviä tehdään tasatahtisesti. Tavallista on, että opetetaan yhteisesti koko luokalle samaa asiaa, ja kotona tehdään tunnin aiheisiin perustuvia tehtäviä. Näitä tavataan tarkistaa yhteisesti sitten seuraavalla tunnilla. Opettaja pyrkii opettamaan kaikille samat asiat, ja lopulta kurssin päätteeksi poimitaan opetettavista sisällöistä muutama tehtävä kokeeksi, jonka tehtävänä on määrittää yksittäisen oppijan suoritustaso.

Ennen vanhaan oppijan osaamista mitattiin pitkälti summatiivisin kokein, joita voitiin täydentää muutamilla välikokeilla kuten kieltenopetuksessa sanakokeilla ja vastaavilla. Nykyisen opetussuunnitelman mukaan arviointia tulee monipuolistaa.

• Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on edistää opiskelijan oppimista. Lähtökohtana on, että opiskelijat ymmärtävät, mitä heidän on tarkoitus oppia ja miten oppimista arvioidaan.
• Arvioinnilla opiskelijaa kannustetaan omien tavoitteiden asettamiseen ja tarkoituksenmukaisten työskentelytapojen valintaan. Opintojen aikainen arviointi ja palautteen antaminen ovat osa opiskelijan ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ohjaavat opiskelijaa tarkentamaan asetettuja tavoitteita ja kehittämään työskentelyään tavoitteiden suuntaisesti.
• Opiskelijan oppimisen arviointi antaa opiskelijalle palautetta opintojen edistymisestä ja oppimistuloksista sekä lukio-opintojen aikana että opiskelun päättyessä. Lisäksi arviointi antaa tietoja opiskelijan huoltajalle sekä jatko-opintojen järjestäjien, työelämän ja muiden vastaavien tahojen tarpeita varten. Opiskelijan oppimisen arviointi auttaa myös opettajaa ja kouluyhteisöä opetuksen vaikuttavuuden arvioinnissa. Arvosanan antaminen on yksi arvioinnin muoto.

Erilaisia arviointitapoja

Oppimisen erityyppisillä arvioinneilla on toisiaan täydentävät tehtävät, sillä opintojen aikainen formatiivinen arviointi ohjaa oppimista, kun taas summatiivinen arviointi todentaa sitä. Formatiivisen arvioinnin tarkoitus ei ole olla (numeerista) arvostelua (evaluation tai grading) vaan pikemminkin oppimisen ongelmakohtien havaitsemista ja oppimisprosessin kehittämistä.

Kun opettaja käyttää formatiivista arviointia ja muita vuorovaikutteisia arviointimenetelmiä (kuten arviointikeskusteluja), ne vaikuttavat oppimisprosessiin ja suuntaavat oppijaa kohti tulevaa oppimista.

Formatiivisesta arvioinnista on hyötyä sekä opettajalle että oppilaalle, ja usein opettaja käyttääkin kurssipalautelomakkeita opetustyönsä suunnitteluun ja sen muokkaamiseen (feedback ja feedforward). Lisäksi opettaja voi käyttää reflektiota, joka on tuttua Mezirow’n transformatiivisesta oppimimisesta. Toisinaan reflektio luetaan osaksi formatiiviseen arviointiin; toisaalta se nähdään enemmänkin metakognitiivisten taitojen näkökulmasta. Lue lisää Mezirow-artikkelista.

Karvin raportista poimittua

Opettajien tulee kehittää oppijan arviointiosaamista erityisesti itse­ ja vertaisarvioin­titaitoja ohjaamalla ja osallisuutta vahvistamalla.

• Oppimaan oppimisen taitojen kehittäminen edellyttää, että oppijoilla on riittävästi itse- ja vertaisarviointitaitojen ohjattua harjoittelua kaikkina kouluvuosina. Myös menetelmällisesti vaihteleviin arviointeihin valmistautuminen ja ennakointi vahvistavat oppijoiden metakognitiivisia valmiuksia.
• Oppimisen tavoitteiden asettaminen ja niiden ymmärrettäviksi tekeminen yhdessä oppijoiden kanssa on edellytys arviointityön onnistumiselle.
• Oppijoiden kuunteleminen ja osallistaminen nykyistä enemmän arvioinnin suunnitteluun, toteuttamiseen ja päätöksentekoon auttavat heitä sitoutumaan oppimisen tavoitteisiin ja ymmärtämään omaa vastuutaan oppimisprosesseista ja -tuloksista.

Lopulta kielenhuollon kurssiin

Kurssilla oli käytössä e-Opin julkaisema Tekstinhuollon kirja, ja opiskelijoita oli alkuun 15, ja siitä se kutistui muutaman oppijan verran kurssin arviointiin mennessä.

Kurssilla opiskeltiin oppijan omien tavoitteiden ja taitotason mukaan. Tehtävät valittiin oman valinnan mukaan, ja kurssilla edettiin luvuittain omaan tahtiin siten, että muutaman oppitunnin jälkeen jokaisessa luvussa oli itsearviointilomake, jossa oli sekä sanallista arviointia että oman suoritustason arviointia numeerisesti asteikolla 4–10. Opettaja otti sen huomioon ja antoi oman arvosanansa ja sanallisen palautteen jokaiselle, kun ko. luvun itsearviointi oli suoritettu.

Oppituntien rakenne oli samankaltainen koko kurssin ajan. Tunti aloiteltiin lyhyellä (5–10) minuutin johdannolla tunnin aiheisiin, jotka olivat olleet jo etukäteen saatavilla. Toisinaan opettaja kehotti tutustumaan teoriaan ja käsitteisiin ennakolta, jotta tekeminen käynnistyi jouhevasti. Tuntien lopussa oli vastaava aika varattuna tehtävien tarkisteluun ja niistä keskusteluun. Kirja sisälsi usein vastausehdotuksia tehtäviin, jotka olivat oppilaiden tarkistettavissa. Lisäksi osa tehtävistä oli lomakemuodossa, jolloin osaamisen taso oli helppoa kontrolloida saadun pistemäärän mukaan.

Varsinaisia pakollisia tehtäviä ei ollut muita kuin kurssiin jaksotettu luvuittain toteutettu itsearviointi. Opettaja monitoroi edistymistä sekä oppimisen seurannasta että arvioinneista. Tehtäviä oli pakerrettava oppitunteja vastaava määrä, ja tämän lisäksi oppilaat pitivät tuntipäiväkirjaa, johon reflektoivat osaamistaan ja kirjasivat osan tehtävistään. Koepäivänä ei ollut summatiivista koetta, vaan tehtiin soveltava tehtävä, jossa aiheena oli kirjoittaa virheitä pursuava asiateksti. Virheet alleviivattiin ja selitettiin. Lopuksi oli viimeisen luvun itsearviointi ja sanallinen palaute, joka on alinna.

Kaikille ei opiskelu maistunut, ja kolme oppilasta poistin kurssilta. Parilla näillä tehtäviä ja arviointeja jäi liikaa tekemättä, jolloin opiskelu ei vastannut kurssin suorittamiselle asetettuja minimivaatimuksia. Kolmas jätti tunteja sen verran paljon väliin, että kurssi keskeytyi. Viimeiseen arviointiin kuului myös valinta suoritusmerkinnän tai arvosanan välillä, ja oppilas sai asettaa minimin arvosanatoiveelle, ja sen alittuessa tilalle panin S-merkinnän.

Oppilaspalautetta

Kuvagalleriassa on muutamia vastauksia koepäivän kysymyksiin.

Lähteitä

Lukion opetussuunnitelma 2015
Päivi Atjonen et al. , ”Että tietää missä on menossa” – Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Arviointiraportti. Julkaisut 7:2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus
Toivola, Marika (2019). Käänteinen oppiminen – kääntyykö koulutyö päälaelleen? Teoksessa Timo Tossavainen & Markku Löytönen (toim.) Sähköistyvä koulu. Oppiminen ja oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä. Helsinki: Suomen tietokirjailijat ry.

Kansikuvan tiedot: Background photo created by senivpetro – www.freepik.com

---