Kosmokomiikkaa by Italo Calvino
My rating: 5 of 5 stars
Italo Calvinon Kosmokomiikkaa on loistava kahdentoista novellin kokoelma. Taattuun calvinomaiseen tapaan lukija saa nauttia yllättävistä mielleyhtymistä, vertauskuvista ja postmodernista huumorista.
Niin kuin teoksen nimikin viittaa ironisesti maailmankaikkeuden syntyy, luvassa on koominen näkökulma niin alkuräjähdykseen, evoluutioon kuin moneen muuhin aiheeseen liittyvään ilmiöön.
Usein toistuva päähenkilö on nimeltään herra Qfwfg. Välillä hän toimii astronomina ja välillä onnettomasti rakastuneena poloisena.
Etäisyys kuusta kertoo sekä traagisen rakkaustarinan että maan vetovoimasta. Kuu tulla köllöttää niin lähelle merenpintaa, että edellä mainittu herrakin alkaa muiden kanssa keräillä kuun maitoa. Sitä keräillään nousemalla tikkaita pitkin kuuhun tai niin kuin seiväshyppääjäät riman yli. Niin kuin arvata saattaa, kuun kiertorata muuttuu, ja sinne on hyvä piiloutua ihastuksen kanssa.
Välillä ollaan ajassa ennen alkuräjähdystä, mutta Qfwfg olivat olemassa siellä jo kavereiden kanssa. Kaikilla oli tietysti omat ammattinsa, ja helpoimmalla pääsi arvatenkin siivooja, sillä mitään siivoamista ei ollut, kun ei ollut ulottuvuuksia eikä yhtään tilaa. Kaikki tyypit vain olivat tiiviisti sikin sokin siinä pisteessä. Alkuräjähdyksen sai aikaan pulleapovinen keittäjä, joka jauhotti pastataikinaa niin että pöllysi. Siitä lähtien Qfwfg on etsinyt matamia ympäri maailmankaikkeutta sillä voimalla, joka sinkosi heidät siitä pisteestä. Olipa siinä vielä kolmiodraamaakin mukana, sillä samaan suuntaan pelmahtivat pari muutakin henkilöä: toinen mies ja toinen nainen. Näin universumien ensimmäinen kolmiodraama sai alkunsa.
Monet novellit ovat allegorisia. Esim. Vesisedän teemana on perinteiden kunnioitus. Siinä Qfwfg on evoluution muokkaama kuivalle maalle siirtynyt eväsotuksen jälkeläinen, joka häpeää vetisiä siis maalaisia juuriaan ja joka on ihastunut urbaaniin naikkoseen. Tunteiden kohde ei tiedä ihmislajin alkuperästä mitään ja alkaa kiinnostua muiden vähättelemistä juurista. Loppu onkin ennalta arvattavissa, ja ikivanha ”Vesisetä” hurmaa ties monenko sukupolven jälkeläisen heilan. Samantapainen asetelma on novellissa dinosauri, jossa viimeinen dinosaurus on muuttunut ihmisten ja muiden olioiden mielessä kuin taruksi, myytiksi. Kukaan ei usko hänen olevan dinosaurus, hirviö, jota käytetään enää vain lasten ja vähäväkisten pelotteena. Lopetus on jälleen yllättävä
Myös novellissa Merkki avaruudessa on tiedemies, joka haluaa jättää jälkeensä jotain pysyvää. Niinpä hän nimeää ja tekee tähtitaivaalle merkin, jollaista siellä ei ollut ennestään ja joka oli ainutlaatuinen. Niin kuin arvata saattaa, joku toinenkin haluaa tehdä merkistä kopion, ja vielä pahempaa: sutata sen merkin. Niin kuin elävässä elämässä monet pitävät mainetta ja saavutuksia elämänsä tarkoituksena ja turhan ylpeilyn aiheena, huonosti käy myös tämän novellin päähenkilölle.
Paljonko lyödään vetoa? -novellissa tutustutaan kybernetiikan logiikkaan ja varsinkin vedonlyöntiin. Vanha tuttummme on tässäkin tarinassa mukana, ja alussa eletään aikaa, jolloin vasta atomeja alkaa muodostua. Koska sanoja ei vielä ole, niiden tarkoitteista ja käsitteistä puhumattakaan, hupaisia ongelmia on luvassa. Tässäkin novellissa satiirin keinoin pilkataan nykyaikaa, kilpailuhenkisyyttä ja suorituspakkoa. Dekaani (k)yK tarjoaa läpi ajanjaksojen ulappojen tiukan haasteen aina atomien muodostumisista, faraoiden syntymistä pörssikeinotteluun saakka, kunnes lopulta selviää, kuka on universumin paras ennustaja.
”Saattoi ainoastaan olettaa tai oikeastaan olettaa mitä voisi olettaa. Ja olettamuksien olettamisesta minulla oli enemmän mielikuvitusta kuin dekaanilla. — hänellä ei ollut laisinkaan mielikuvitusta, joten hän ei voinut ajatella että sana joka oli jo saanut jonkin merkityksen voisi merkitä vielä jotain muuta.” Varsinkin sanoilla, niiden merkityksillä, monimerkityksisyyksillä jne. on kirjassa keskeinen rooli ironian ja satiirin lisäksi.
Leave A Reply