Tämän kevään ylioppilaskokeen arvosanat ovat tulleet ylioppilastutkintolautakunnasta, ja on aika jälleen vertailla viimevuotiseen.
Viimekeväisestä rajoja on nostettu hieman alimmissa arvosanoissa, ja ylemmissä on tultu alaspäin. Ks. pistemäärät.
Nyt koenipussa oli 44 abiturientin tekstit. Laskin jälleen pistemäärät yhteen ja vertasin niitä sensoreiden antamiin. Alaspäin tultiin yhteensä 16 pinnaa, eli per oppilas pisteet laskivat 0,8 pistettä alustavasta arvioinnista.
- 39 abiturientin arvosana pysyi ennallaan.
- Neljällä arvosana laski, (eximiasta lubenteriin, yksi kutakin)
- Yhdellä arvosana nousi cum laudesta magnaan.
Suosikki- ja inhokkiaiheet
Esseeaiheita oli neljätoista niin kuin aiemminkin, eivätkä kaikki taaskaan olleet yhtä suosittuja. Kolmesta suosituimmasta aiheista kirjoitti lähes puolet.
Tutustu kokeeseen.
Kirjoittajia oli yhteesä 198, ja kolmen kärki oli seuraava:
- Aihe nro 7. (47) Miten terrorismin uhka vaikuttaa elämäämme?
- Aihe nro 1. (24) Mitä koulussa voi oppia työelämää varten?
- Aihe nro. 2. (22) Ihminen ilmaisee itseään muutenkin kuin kielellisesti, esimerkiksi tanssin, musiikin tai kuvataiteen keinoin. Mikä sinulle on merkityksellinen ilmaisutapa?
Häntäpäässä olivat nämä:
- 11. (4) Tutki Väestö liikkeellä -artikkelin tietoja (s. 8–9). Mitä ajatuksia muuttovirrat sinussa herättävät?
- 8. (5) Valokuvaaja Hannes Heikuran kuvat sivuilla 1 ja 16 ovat olleet esillä näyttelyssä nimeltä Hiljaiset kuvat. Tulkitse yhtä tai useampaa kuvaa näyttelyn nimen tarjoamasta lähtökohdasta.
- 12. (6) Kotoutuminen on kahden kauppaa. Pohdi asiaa Saisinko puhua suomea teidän suomalaisten kanssa? -yleisönosastokirjoituksen (s. 12) pohjalta.
- 3. (6) Onko narsismi ongelma?

Leave A Reply