Kävin lauantaina 6.2.2016 Helsingissä Sokos hotelli presidentissä kuulostelemassa, millaisia uutuuksia Sanoma prolta on tulossa ensi syksynä käyttöön (uusi opetussuunnitelma) lukion suomen kielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjaan. Tämä artikkelin näkökulma on sellainen, että kirjoittaja olisi vasta suunnittelemassa digitaaliseen oppimiseen siirtymistä ja joka vasta harkitsee oman “loikkimisensa” aloittamista.
Presidentin kabinettiin kokoontui parisenkymmentä äikän maikkaa ja puolisen tusinaa Sanoma pron johtoportaan edustajaa, sillä onhan oppiaineen kirjasarjan myyntimerkitys selvä: äidinkielen päättökoe on ainoa pakollinen koe ylioppilaskirjoituksissa. Lisäksi sarjaan on perinteisesti kuulunut jokaiseen kurssiin oma kirjansa ja lisäksi koko lukiossa käytettävä kaksi kirjaa, joista toinen on kielenhuollon opus. Yhteensä myyntiarsenaaliin kuuluu siis 11 kirjaa.
Mitä uutta?
Perusidea on printtimateriaalissa edelleen sama kuin oli sarjan edeltäjällä eli Käsikirjalla. Se koostui pitkälti artikkeleista, ja kurssikohtaisesta tehtäväkirjasta oli viittauksia ja lukuohjeita käsikirjaan. Sittemmin Otava kopioi saman idean omaan Särmä-sarjaansa. Otava tosin etäännytti jonkin verran perinteistä artikkelityyppistä oppikirjatekstiä kilpailijansa versiosta.
Jukola käyttää siitä paksummasta kirjasta nimeä Tekstioppi, joka toimii ikään kuin hakuteoksena, johon aikaisemman käytännön tapaan viitataan varsinaisesta kurssikohtaisesta tehtäväkirjasta. Tekstiopin oppikirjateksti on täsmällistä ja ytimekästä, ja se ei koostu artikkeleista vaan erityyppisten kirjoitelmien teko- ja lukuohjeista. Niiden tueksi on lisätty mediatekstejä ja niistä tehtyjä mallierittelyjä. Kirja (tekstioppi) neuvoo pääasiassa pelkästään muiden tekstien analyysiin lukuun ottamatta lopussa olevia puheenpito-ohjeita. Mielikuvitukseen ja luovuuteen se ei juuri kannusta, sillä omien tekstien tekemiseen ei paljoa ohjeisteta, jos sellaisiksi ei lasketa muutamia asiakirjamalleja.
Monet käsitteetkin jäävätkin oppilaiden oman aktiivisuuden varaan. Johtuen pitkälti perinteisestä oppikirjatekstistä luopumisesta (tai tiivistämisestä) monissa kurssikirjan tehtävissä kehotetaan etsimään muista lähteistä lisätietoa kirjoittamisessa tarvittavista käsitteistä, joita ei avata lainkaan. Ongelmia on luvassa, sillä tiedonhankinta tai -hallintastrategioista ei kerrota ollenkaan, eli hakukoneiden toimintaperiaatteista, tiedon suodattamisesta, optimoinnista, mainostamisesta ja monista muista seikoista, joiden perusteella joudutaan arvioimaan tiedon luotettavuutta ja sitä, millainen on googlaajasta tehty käyttäjäprofiili ja mihin tarkoituksiin.
Ongelmia printissä
Argumentointivirheitä
Perusongelma Tekstiopin käytössä on se, että siitä ei ole lainkaan linkitystä kurssikohtaiseen oppikirjaan. Sen sijaan siinä on marginaalissa tekstiviite johonkin toiseen kohtaan Tekstiopissa. Toisin sanoen oppilas ja opettaja pääsevät kurssikirjasta ohjeisiin, mutta ei päinvastoin. Yksittäinen opettaja joutunee raapustamaan sitten itse puuttuvan siirtymisen kirjasta toiseen. Ilman sitä oppilas ei pysty kertaamaan tehtäväkohtaisesti samantyyppisiä tehtäviä, jotka liittyvät esimerkiksi argumentointiin ja sen erittelyyn.
Muutoinkin lähtökohtana tuntuu olevan, että kirjassa annettu tieto on riittävä, eikä nettilähteisiin ole ohjeita, ei myöskään digitaalisessa demoversiossa. Siinä tosin on annettu jo joitakin linkkejä Helsingin Sanomien kirjallisuus- ja elokuvakritiikkeihin. Tämä on sitä tuotesijoittelua, jos mikä. Lisäksi digiaineiston käyttöönsä ottavia hemmotellaan Hesarin sähköisen version tilauksen alennuksesta – mikä jäi kyllä sanomatta myyntipuheissa.
Argumentointivirheisiin opettaja voi opastaa lisäämällä kommentin digikirjaan ja toivoa, että oppilas sen siitä löytää. Monin paikoin listat on puristettu minimiin. Lähteitä virheiden erittelyyn on monia netissäkin, eikä kirjan luetteloiden avulla selviä kuin muutama. Katso kuvaesimerkki. Osa oppilaista löytänee itsekseenkin vaikka seuraavillekin sivuille (tai vastaaviin):
Ongelmia sähköisyydessä ja digikirjan käytettävyydessä
Perusongelma on yksinkertainen: hinta ja käytettävyys.
Sanoma pro on laskenut verrattuna edelliseen sarjaan sen paksumman kirjan hintaa, ja se on sama kuin yksittäisen kurssikirjan hinta eli 25 euroa. Joissakin lukioissa oppilaiden on ostettava sähköiset oppikirjat. Tämä tarkoittaa, että kustannus per kurssikirja on noin kymmenen euroa enemmän painettuun verrattuna (48 kk:n lisenssi).
Tähän hinnoitteluun en saanut tälläkään kertaa vastausta.
Printtikirjojen hinta jää alle viiteenkymppiin (kolme kirjaa ensimmäisellä vuositasolla). Sähköisen setin hinta verrattuna painettuun on siis moninkertainen, joten ns. rikasteet (kuvat, hyperlinkit, videot ja äänitiedostot) tulevat hintavaksi. Kun otetaan vielä yksittäisten kurssivihkojen jälleenmyyntiarvo n. 30 euroa, oppilas pulittaa reilusti enemmän (siis vain kolmen ensimmäisen kurssin kirjoista) kuin paperikirjan ostaja. Tällöin jääkin opettajan harkinnan varaan, mikä olisi järkevin vaihtoehto.
Yksittäinen kurssikohtainen sähköinen oppikirja on irrallaan tekstiopista. Myyntiesittelyjen perusteella en tiedä,
- miten digikirja edistää tvt:n opetuskäyttöä
- mihin oppilaat tekevät tehtävänsä
- miten he käyttävät sähköistä oppimisalustaa
- miten kahden eri kirjan linkitys toteutetaan
- miten oppimisalustan sovelluksia voi käyttää
- millainen on oppilaitoskohtainen lisenssihinnoittelu
- miten sähköistä koetyökalua voi käyttää
- miten sähköiset kokeet saa integroitua yksittäiselle kurssille
- miten oppilaiden yhteisöllistä opiskelua on mahdollista tukea?
Alla on Jukolan kolmoskurssin kirjan sähköisen oppikirjan demosta tehty video, jossa kerron toiminnallisuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Opettajan on helpompi tehdä valinta eri kirjasarjojen välillä, kun hän pääsee itse tutustumaan toimiviin demoihin ja testaamaan niitä joko yksikseen tai omassa oppilaitoksessaan.
Nykyään on enemmän kuin sääntö kuin poikkeus, että pääsee kokeilemaan toimivaa digiohjelmistoa tai -palvelua määräajan ja sen jälkeen onkin aika tehdä ostopäätös käyttääkö sitä vai ei. Itse olen ollut parissa esittelytilaisuudessa viime aikoina, mutta edellä mainittuihin avoimiin kohtiin en ole saanut vastauksia. Jotta voisin kokeilla ja sen jälkeen tehdä valinnan, minulla pitäisi olla riittävästi tietoa päätöksen tueksi, mutta näin ei kylläkään vielä ole. Ei ole kovin vakuuttavaa, jos myyntijohtaja esittelee kaikkia hienoja ominaisuuksia, joita tukemassa ei ole esitysmateriaalia tai jos esitysmateriaali on vain kuvakaappauksia. Toimivuudesta ei sen perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Kun olet katsonut alla olevan esittelyvideon, sitä voi kokeilla myös omalla tabtletilla. Siirry demoon (jos linkki toimii vielä).
Demoon tutustuin parisen vuotta vanhalla Windows PC:llä, 3,4 gb neliydinprosessori ja silloinen lippulaivanäytönohjain. Pöytäkoneella toimi paikoin hyvin, joskin Chromella jotkin painikkeet eivät totelleetkaan alun jälkeen. Kun vaihdoin Firefoxiin, testaaminen sujui ongelmitta. Käytössä oli 100 mb:n nopeus, langattomana mobiililaitteilla pari megaa alle.
Entä se oppimisympäristö?
Verrattuna esimerkiksi eOpin ja Tabletkoulun konseptiin oppimisalusta vuorovaikutteisena oppimisympäristönä, Sanoma pro jää vielä jälkeen. Opettaja sen paremmin kuin oppilaskaan eivät voi muokata ollenkaan kustantajan hänelle välittämäänsä oppimateriaalia. Sähköiseen digikirjaan opettaja tai oppilas voi tehdä irrallisia kommenttejaan ja muita tekstejä, joihin voi lisätä jonkin verran myös HTML:ää, lähinnä lihavointia ja muuta tekstin korostamista. Sen kokeileminen ei onnistunut ollenkaan tableteilla. Tablet-koulun kirjoissa opettajalle on varattu oppikirjan (tai kurssipohjan niin kuin he kutsuvat) sivulle yksittäinen oma lokeronsa, johon opettaja voi lisätä omaa sisältöä, on se sitten tekstiä, hyperlinkkejä tai upotettuja sisältöjä. SanomaPron näkemys tuntuu olevan oppilaitosten sitouttaminen oppimisympäristöön, jossa sitä vuorovaikutteisuutta voi olla, esim. yhdessä laadittavat ajatuskartat. Opettajan pitäisi siis käyttää niitä, kun oppilaitos on sitoutettu ympäristöön, vaikka tarjolla olisi monin verroin parempia vaihtoehtoisia mobiilisovelluksia. Veikkaisin, että moni opettaja, joka päätyy tähän sarjaan, jatkaa niin kuin ennenkin, jos on käyttänyt Moodlea, Peda.netiä tai vastaavaa. Käytetään sitä samaa, mihin on totuttu ja pidetään edelleen oppimateriaalit alustastaan irrallaan, vaikka kaikki voisi tehdä yhdessä paikassa ja tarpeen mukaan linkittää kolmannen osapuolen tarjontaan ja antaa oppijoille omat mahdollisuudet toteuttaa opintoihin liittyviä intohimojaan.
Kun oppimisympäristö on suljettu ja oppikirja itseriittoinen, eikä siis juuri kannusta aktiiviseen tiedonhakuun (kuin konsernin omista arkistoista), ovatko ikkunat auki maailmalle vai Impivaaran salomaille?
Tutustutaan Jukolan demoesittelyyn
Jukola from Mika Auramo on Vimeo.
Kommentti
Kirjoittaja on oppikirjailija eikä suunnitele oman oppimateriaalinsa vaihtamista, joskin kokeilu, tutkailu, ihmettely tällä saralla on jokapäiväistä.
Sanoma pron digikirja on testattu eri selaimilla, sekä Safarilla, Firefoxilla että Chromella. Kustantajan mobiilisovelluksella ei ole ollut mahdollista kokeilla, eikä sellaista mahdollisuutta tarjottu myöskään nytkään. Sosiaalisessa mediassa en ole kehuja huomannut.
Kommentin voikin päättää väyrystyyliin, että tämän tekstin kokonaisuudessaan ei ollut tarkoitus olla Jukolan vastainen tai sen puolesta – pikemminkin päinvastoin.
Edit. 9,2.2016
Lisätty neljäs kappale alaosikkoon Ongelmia sähköisyydesssä ja digikirjan käytettävyydessä, kirjojen hintatietoja täsmennetty.
Comment
Kappaleessa Ongelmia printissä oleva väite tuotesijoittelusta avautui, sillä Sanoma on rajoittanut arkistojen käyttöä ja houkuttelee digilehden tilaajaksi. Tämän huomasin, kun oppilaat tekivät e-oppikirjan tehtäviä, joista oli linkki Hesarin vanhaan kolumniin.
Muutaman sivulatauksen jälkeen (HS.fi) kolumniin ei päässytkään, vaan tuli kehotus tilata lehti. Ei auttanut muu kuin poistaa evästeet ja tyhjentää sivuhistoria, ja näin lukemaan pääsi uudelleen.