Lasse Lipponen kirjoittaa osuvan kolumnin Laadunarviointia singaporelaisittain Opettaja-lehdessä (5/14), joka on luettavissa sähköisesti: Opettaja.fi (s. 29).
Muutaman retorisen kysymyksen jälkeen professori Lipponen pääsee kuumaan aiheeseen ja Suomen Pisa-menestykseen – tai sen hiipumiseen. Selväksi tulee, etteivät suomalaiset koulut, opettajista puhumattakaan, halua, että kukaan heidän opettamistaan arvioisi. Siihen riittänee, että rehtorin kanssa muutaman vuoden välein pidetään ehkä kehityskeskustelu, joka kirjataan jonnekin. Toki on tullut TVA:ta ja TSA:ta, joita arvioidaan vaihtelevin kriteerein niin kuin oppilaitoksen johto ja koulutuksen järjestäjä haluavat.
Itse muistan nähneeni koulutarkastajan viimeksi seuraamassa oppitunnilla luokan takaosassa joskus ollessani alakoulussa. Lukiossa varmaan olisi toivottavaa, että opetussuunnitelmien toteutumista valvottaisiin keskitetysti. Varsinkin nyt kun uudistuva opetussuunnitelma “pakottaa” ottamaan sähköiset sisällöt ja oppimisalustat käyttöön jo senkin takia, että oppilaat pystyisivat valmistautumaan tasavertaisesti sähköisiin yo-kokeisiin.
Lipponen listaa kolme tasoa, joihin tarkastajat ryhmittelevät koulut: kehittyvä, suorituva ja taitava. Tätä kirjoitettaessa ehkä yli neljä viidesosaa lukion opettajista kuuluu nimenomaan kehittyviin (lue heikkoihin tvt-taitojen ja uusien pedagogisten menetelmien osaamisessa).
Organisaationa päiväkodit syynätään seuraavasti: johtajuus, hallinto, henkilöstöhallinto, resurssit, opetussuunnitelma ja pedagogiikka. Samankaltaiseen arviointiin olisi tilausta myös lukiossa, sillä lähestulkoon ainoat arvioinnit ovat keväisin julkistettavat lukioden rankinglistat yo-menestyksen mukaan. Toki kouluissa saatetaan tehdä erilaisia kyselyitä, esim. työtyytyväisyyteen ja kurssipalautteeseen liittyviä. Lohjan Yhteislyseon lukiossa ensin mainittua tehdään muistaakseni parin vuoden välein ja jälkimmäistä tehtiin viime vuonna kollektiivisesti kerran.


Leave A Reply