Näin otsikoi Kaleva pääkirjoituksensa 31.1.2014. Lehti teetti lappilaisilla opettajilla myös tekstinsä tueksi kyselyn, jonka perusteella asenteet ovat kovia oppilaiden matkaviestimiä (kännyt, tabletit) kohtaan.
Jos omien matkapuhelinten ja tablettien käyttö olisi kiinni opettajista, ne kiellettäisiin tunneilla kokonaan. Tämä ilmenee Kalevan pohjoissuomalaisille opettajille tekemästä mielipidekyselystä. 500:stä kyselyyn vastanneesta 69 prosenttia on kiellon kannalla.
Samansuuntaisia asenteita on varmaan eri puolilla maata, ja joissain kouluissa puhelimet on otettu pois kokonaan oppituntien ajaksi. Ks. esimerkki viime syksyltä.
Joidenkin opettajien mielestä kännykät ja tabletit pitäisi kerätä oppilailta pois oppituntien ajaksi. Tämä on perusteltua, jos rauhaa luokkaan ei muuten saada.
Pääkirjoituksessa viitataan myös OAJ:n julkaisemaan asiakirjaan Työrauhauudistus ja muut alkuvuoden muutokset. Opettajan tulkinnan ja koulun käytäntöjen sekä järjestyssääntöjen mukaan opettajalla olisi oikeus ottaa koulupäivän ajaksi oppilaalta häiriötä tai vaaraa aiheuttava esine.
Vaikka pääkirjoituksessa ja opettajien yleisessä asenteessa on laajalti vastustusta mobiiliteknologian opetuskäyttöä kohtaan, hyödyt ovat haittoja paljon suuremmat. Itse käytän omassa opetuksssa lähes jokaisella oppitunnilla tietotekniikkaa ja oppilailla on mahdollisuus käyttää omia laitteitaan. Osa nuorista ei ole tottunut käyttämään esim. kännykkää kuin viihdekäyttöön tunneilla. Syynä on ehkä se, että heidän opettajansa ei ole osannut aiemmin ottaa laitteita opiskelutapahtumaan mukaan.
Helposti tilanne johtaa siihen, jos opetus on vanhanaikaisen tylsää, otetaan laitteet esiin ja pelaillaan, viestitellään ja tapetaan aikaa seuraavaan välituntiin saakka. Itse olen ratkaissut tämän ongelman siten, että joillakin tunneilla ei käytetä lainkaan tietotekniikkaa ja otetaan ihan kynä ja paperi esille tai tehdään jotain draamantapaista. Tämä on toiminut, ja oppilaat varsin nopeasti tottuvat käyttämään välineitään nimenomaan tiedonhakuun ja opiskelukäyttöön. Jos opettajalla on omia verkkosisältöjä, on luontevaa ohjata oppilaat niiden tai muiden tiedonlähteiden pariin.
Mobiililaitteiden hyötyjä
Vaikka opettajien nykyasenteet pääkirjoituksen ja omien havaintojen perusteellakin ovat kielteisiä, listasin muutamia hyötyjä:
- Vuorovaikutus paranee sekä oppilaiden kesken ja opettajan kanssa.
- E-kirja on ylivoimanen verrattuna perinteiseen printtikirjaan käytettävyyden suhteen.
- Opiskelijat voivat edetä omaan tahtiin (lukea tekstit, tehdä tehtävät, katsoa videot jne).
- Opettaja pystyy kontrolloimaan paremmin oppimistuloksia (ei vihkojen tarkistelua erikseen).
- Oppimisalustat, e-kirjat ja pilvipalvelut tehostavat opiskelua.
- Opetusta on mahdollista eriyttää, esim. pelioppiminen.
- Opiskelija kontrolloi oppimistapahtumaa, ei opettaja.
- Opiskelija kuratoi relevantteja sisältöjä (esim. Scoop) ja käyttää sujuvasti sulautuvia menetelmiä (vuorovaikutteisuus, some jne).
- Opiskelu on ajasta ja paikasta riippumatonta (tehtäviin ja e-kirjaan pääsee kotoakin).
- Opiskellaan “aidossa” ympäristössä (kommentoidaan ja kirjoitellaan blogia esim. paikallislehden nettiversiossa)


Leave A Reply